keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

pasin käsiohjelmateksti- hevisuhe

Käsillä oleva HEVISUHE on Juuret- projektin kymmenes ensi-ilta. Reilun parin vuoden aikana toiminnassa on ollut mukana n. sata nuorta, mikä lämmittää kovasti hankevetäjän mieltä.

Lukuja tärkeämpiä ovat kuitenkin ne hetket, jotka mukana olleiden ihmisten kanssa on tullut vietettyä.

Aloittaessamme pari vuotta sitten toiminnan, jossa tehdään esityksiä nuorten omista lähtökohdista, en osannut arvata mihin tämä matka veisi: Olen saanut olla mukana toteuttamassa esityksiä, jollaisia kukaan muu ei pystyisi tekemään. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin. Olen ollut jakamassa päivittäisiä tarinoita, joita arjessamme koemme. Esitysten ja työpajojen ohella näitten aloitusrinkihetkien muistelu saa hymyn huulille.

Siirtyessäni tämän ensi-illan jälkeen muihin tehtäviin, haluan lausua sekä hevisuhelaisille että kaikille Juuret- projektiin osallistuneille henkilöille ja tahoille, erityisesti Keskuskoululle, mitä suurimman kiitoksen. Olen aidosti ylpeä ja iloinen tehdystä yhteistyöstä, kantakoon se hedelmää myös jatkoon.

Yhteistyöstä kertoo myös Hevisuhe. Otan vastuun esityksen alkuperäisideasta. Juonenkäänteet ja biisien valinta menee nuorison piikkiin.

God Bless Pohjoinen Keski-Suomi :)

kuvia hevisuhe-musikaalista

Alla olevat kuvat ovat Ukko Juntusen käsialaa. Kenraalista 30-3-2011 napattuja.

hevisuhe




hevisuhe

alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5589972347906904674" />




torstai 17. maaliskuuta 2011

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Ansan käsiohjelmateksti

Tämän näytelmän kirjoittaminen oli erilainen ja avartava kokemus. Aluksi en tiennyt paljoakaan siitä miten aihetta voisi käsitellä tässä suhteessa, mutta ajan myötä sekin tieto varmistui. On ollut mukava huomata, että teksti alkoi aina vain tulla luontevammin ja komediaahan siitä syntyi. Suuri kiitos menee näyttelijöille, ohjaajalle, Pasille ja Ninnille joka oli hyvä työkaveri. Ja myös kiitos kuuluu katsojille, mitäpä näytelmä olisi jos kukaan ei sitä katsoisi.

- Ansa