Keskiviikkoinen iltapäivä. Pakkasta runsaat kaksikymmentä astetta.
Päivä rupeaa Juurien osalta olemaan pulkassa. Aamulla vedettiin Pyhähäkin koululla Peltokylän, Häkkilän ja Kekkilän alueen viitos- kuutosluokkalaisille esittelytyöpaja. Sali on pieni, mutta tunnelma sitäkin parempi. Ojasen kanssa ehdittiin paikalle hitusen ennen tuntien alkua ja aikaisen heräämisen vahvikkeeksi saatiin koulun keittäjän meille varta vasten keittämää kahvia. Ojasta ei meinannut saada lieden äärestä jumppasaliin, sen vertaa kotoisan tunnelman pieni ja lämmin keittiö sai aikaan.
Tunneilla vedettiin sama sabluuna mitä tällä viikolla jo Kalmarissa, Mahlulla ja keskustan Herajärven koulullakin. Lämmittelyjen jälkeen tanssitaiteilija vauhtiin ja puntteihin tutinaa. Aikamoisia akrobaatteja ryhmästä löytyikin. Muutamien teatteri-ilmaisuharjoitteiden ja rytmitreenien jälkeen päästiin nauttimaan loppuesityksistä, joitten aihe tällä kertaa oli Peltokylän sinfonia. Vaikeudestaan huolimatta esiintyjät tekivät rohkeita ja vieläpä hienoja esityksiä. Hyvä! Niissä oli mahtavuutta kerrakseen.
Iltapäivällä vierailimme vielä Herajärven koululla keskussa, josta saimme myös apetta kuvun alle. Täytyy sanoa, että ruoka on vierailuilla ollut joka kerta erittäin hyvää. Herajärven oppilaiden kanssa ehdimme tehdä hieman pienemmän setin, mutta tärkeimmät asiat esim. vuorovaikutukseen liittyen tuli esille tuotua. Taas löytyi ryhmästä loistavaa liikettä.
Ensi syksyn proggis on saanut kovasti vahvistusta näitten alkutyöpajojen edetessä. Siis (varsinkin) poikien tanssiteos, jossa heavy-meininkiä ja luultavasti myös raskaampaa musakkia.
Työpajat jatkuvat parin viikon tauon jälkeen lukiolla ja onpa vielä pari ala-astettakin kiertämättä.
Ilmoittautuminen syventäviin työpajoihin on nyt käynnissä. Ilmoittaudu siis! Juuri sinä!
t, pasi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti